Eksistentiaalinen kriisi

Anne Kultti kirjoitti

Maalasin maalauksen, joka inhotti minua. Ahdisti niin vimmatusti, että päätin kirjoittaa sen ulos. Tutkia, mistä on kyse.

"Harvoin on mikään maalaus ahdistanut niin paljon kuin tämä. Miten seesteisenä ja herkkänä se alkoi. Merkityksellisenä. Ja yhtäkkiä se muuttui. Ihan psykedeeliseksi. Ällöttävän värikkääksi. Sanat jotka tulevat mieleen ovat eksistentiaalinen kriisi. Niin. Sitäkö mun nyt pitää sitten ihan todenteolla kokea ja potea. Enkö minä vieläkään voi hyväksyä sitä, että en maalaa suloisen muodikasta ja sovinnaista vaan energiatasolla vaikuttavaa ja joskus juuri näin hirvittävän kiduttavaa katseltavaa?

Hyväksynkö itseni? Enkö vieläkään hyväksy? Näinkö julma tuomari minussa asuu? En pelkää enää sitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat, mutta hyvänen aika - mitä minä itse oikein itsestäni ajattelen? Näinkö minä ajattelen? Että okei, perhonen, oisit voinut tulla tyylikkäämmässä asussa ja sädehtiä sävysävyyn eikä tuommoista psykedeelistä ilotulitusta. Etkö näe, että se syö tuon herkän keltaisen? Ei se syö sitä. Mitä minä riehun tässä? Mutta jos käännän sen, se onkin etana. No sen kanssa minä voin elää. Mutta jos nyt kuitenkin jotain koittaisin tässä pehmentää. Ettei olisi niin räikeä.

Miksi ahdistaa näin saakelisti yksi värikäs maalaus, joka järjellä ajateltuna olisi aivan ihana, vaikka lastenhuoneen somistukseksi. Mutta ei kun minä nyt sitä tässä inhoan ja halveksun. Arvostelen ja yökköän. Taisi olla siis todella tarpeen itselle tämä. Mieli huutaa: Se meni ihan pilalle, se on vääränlainen!!!! Hävettää. Mietin että peitän siitä kaiken. Vaihdan kaikki värit. Mutta kun en pysty koskemaan siihen enää. Ahdistuneena katselen sitä ja menen pois. Ja palaan takaisin. Odotan mielipidettä joltain. Hyväksyntää ja päähän taputtelua. Että onhan se ihan hieno. Ei kun siitä piti tulla lumoava!!!!! Siitä oli tulossa lumoava!!!!! Mitä helvettiä mä tein? Miksi mä pilasin sen?

Oonko minä noin psykedeelinen? Tuollainen käsittämätön kaaos? Saisinko mä peruttua tuosta jotain? Hinkattua ne oksettavat siniset kerrokset pois. Haluan takaisin herkkään keltaiseen. Ja toisaalta haluan maalata sen yli. Haluan harmoniaa enkä tällaista sekasotkua.

Enkö halua näyttää kaikkia värejäni? Pelkäänkö erottua? Pelkään. Kyllä minä sen tiedän, että olisin mieluiten katseilta suojassa. Mutta mikä helvetin syy siihen on ja miten minä saan sen rikkaruohon itsestäni nyhdettyä? Enkö nyt voisi vain katsoa tuota värien paljoutta ystävällisesti? Tuota naiviutta ja lapsenomaisuutta. Oisko se kuitenkin ihan olemassaolon arvoinen vai pitääkö se tunkea kuoreensa takaisin, pois häiritsemästä?

Minun on annettava sen olla. Minun on opittava rakastamaan sitä. Olemaan häpeämättä. Tuota maalausta. Minua."

Ja niin rakastuin etanaan. Sen viisaus puhuttaa mua varmasti vielä kauan. Olemassa olemisen oikeus. Olla olemassa. Olen tässä nyt olemassa. Kaikkine väreineni.

Intuitiivinen maalaaminen ja kirjoittaminen toimii ihan huikeina itsetutkiskelun välineinä. Solmuja aukeaa.

Haluatko tulla psykedeelisen etanan oppiin? 


Jaa tämä kirjoitus



← Vanhemmat kirjoitukset Uudemmat kirjoitukset →


1 kommentti

  • KYLLÄ HALUAN tulla psykedeelisen etanan oppiin 🤣🤣🤣. Tulen sinun kansalaisopiston elämäntarinan maalaaminen B-kurssille 28.4. Ja katsotaan mitä minusta löytyy siellä 🤔😶🙄🤗😍

    Riitta Hölsö krijoitti

Jätä komennti

Huomioi, että kommentit pitää hyväksyä ennen julkaisua.