Kirjallinen tulkinta- Anne Siirilä

Kirjallinen tulkinta- Anne Siirilä

  • €45,00
Sis. alv


Oletko tienristeyksessä, mutta huoli tulevaisuudesta estää sinua kuulemasta sisäistä johdatustasi?
Tai tiedätkö jo sisimmässäsi, mutta kaipaisit silti vahvistusta tuntemuksillesi? 
Vai oletko saanut sysäyksen hakea ohjausta puolueettomalta maailmankaikkeuden kuuntelijalta?

Intuition, oppaiden ja maailmankaikkeuden ohjauksen kuuntelu on osa kaikkea tekemistäni. Teen ohjausta kuunnellen päätöksiä sekä työni että henkilökohtaisen elämäni suhteen. Hyödynnän kykyäni kuunnella jopa niin arkisissa asioissa kuin reittivalinnat työpaikan ja kodin välillä tai mihin kauppaan menen ja mitä sieltä ostan. Ohjauksen kuuntelusta on tullut siis luontainen osa elämääni.

Hyödynnän mediaalisia ja kanavointikykyjäni toki jo osana tekemiäni hoitoja ja yksilö- ja ryhmäohjauksia. Ja suuressa testissä nuo taidot ovat myös esiintyessäni sielunlaulun kera. On itsellenikin aina yhtä järisyttävää tuottaa siinä hetkessä syntynyttä sävelmää ja sanoitusta. Mutta omaan henkilökohtaiseen polkuuni on kuulunut olla tekemättä tulkintoja muutamien viimeisten vuosien aikana. Nyt yksi sivupolku on päättynyt ja on tullut aika palauttaa tulkintojen teko osaksi työnkuvaani.

Sinulla on siis mahdollisuus hyödyntää tätä "taivasyhteyttäni" pyytämällä minulta kirjallinen tulkinta. Minä en anna sinulle takuuta tulkinnan sisällöstä, joskin sinulla on täysi lupa esittää toiveita. Luotan saamaani ohjaukseen sopivan välineen löytymisestä. Vanhalla kokemuksella voin kuitenkin kertoa, että käytössä voi olla tarot- tai oraakkelikortit, muiden tekstit tai laulut, kanavoitu itse tuottamani puhe, laulu, kirjoittaminen tai piirretyt kuvat. Tai sitten tulkinta koostuu näiden yhdistelmästä. Tulkinta voi sisältää tarvittaessa myös parantavaa energiaa sinulle ja/tai muille.  

Toisinaan välitettäväksi tulee viestejä edesemenneiltä tai oppailta, mutta kyse ei ole meedioistunnosta siinä mielessä, että toteuttaisin omasta tarpeestasi kumpuavia suoria viestiyhteyspyyntöjä kaipaamiesi edesmenneiden kanssa tai antaisin lupauksia kysyä omalta henkioppaaltasi spesifejä kysymyksiä.

Käsiteltäväksi voi tulla myös edellisten elämien vaikutus nykyhetkeen tai karmalliset oppiläksyt. Nyttemmin ajankohtaiseksi on tullut puhua ihmisille tähtiyhteyksistä ja rinnakkaistodellisuuksista. Toisinaan ihminen ohjautuu luokseni saadakseen vauhtia tai apua oman energiajärjestelmänsä muutoksiin ja sen ingegrointiin arkitietoisuuteen.

Jo kerrotun lisäksi tulkinnan sisältö voi olla lähes mitä vain! Minä en aseta vaatimuksia tai rajoitteita tulkinnan sisällöstä ja toivon sinun olevan liikkeellä yhtä ennakkoluulottomalla asenteella. Minun tieni maailmankaikkeuden palvelijana on ollut pyrkiä sellaiseen parantavan energian, opetuksen ja tiedonvälitykseen, jossa ihmisen utelias ego ei ole palvelujeni kohde. Minä palvelen meidän molempien korkeinta parasta, joten en lupaa kuunnella ja antaa mitä haluat, vaan mitä tarvitset. 

Huomioithan, että tulkinnat eivät ole koskaan ennustuksia, vaan intuition kautta nousevia opastuksia!!!

OHJE TULKINNAN TILAUKSEEN

Tulkinta toimitetaan oletusarvoisesti tilaajan sähköpostiosoitteeseen. Kirjoita tulkinnan tekoa varten tilanteen taustatiedot, vastauksia vailla olevat kysymykset ym. tilauksen lisätietoja-kohtaan tai lähetä ne tilauksen jälkeen sähköpostilla. Jos tilaat tulkinnan lahjaksi, anna lisätietoina lisäksi lahjan saajan nimi sekä tulkinnan toimitusosoite.

TIEDUSTELUT JA TILAUKSET:
Anne Siirilä
044 3732771
anne.siirila@graalion.fi

Suosittelemme myös